Tuomon ajatusleikit Parhaillaan vaikuttavan ilmenemisen äärellä pyörivää pyrkimystä...

Ennaltaehkäisy, järki, potentiaali ja epäonnistumisen mitta

  • Ennaltaehkäisy, järki, potentiaali ja epäonnistumisen mitta

Eräänlaisesta vinkkelistä ennaltaehkäisy on arvokkaimpia mahdollisia arvon mittoja. Heti perään saatetaan saada mieli sekaisin kaikenkirjavilla tavoilla nähdä asioita "ennaltaehkäisemisen arvoisiksi". Mutta pysytään hetki tuossa vinkkelissä, joka väittää ennaltaehkäisyä viisaan, järkevän ja välittävän luonteen korkeimmaksi mitaksi. Entä nykyhetki ja siinä kelluskelu? Entä omien kiinnostusten kyöhnäys, sekä vallitseviin normeihin mukautuminen eli elämän kuorruttaminen viihdykkeillä, taloudellisilla velvoitteilla, sosiaalisilla paineilla taikka viihdyttävillä tarinoilla? Entä tulevaisuuden sotkujen ennaltaehkäisy, onko tulevaisuus todellakin muunneltua nykyisyyttä?

Kun asioihin yrittää tarttua järjellä, ymmärryksellä sekä moraalisella, välittävällä ja sopivan rohkeasti kyseenalaistavalla vinkkelillä, voi varsin turvallisesti todeta tiettyjen riskien ennaltaehkäisyn olevan universaalisti tai absoluuttisesti arvokasta. Sodan, nälänhädän, tautien, epäoikeudenmukaisuuden, kärsimyksen ja muiden hirveyksien ennaltaehkäisyssä on otettukin valtavasti askelia, mutta aina kun niissä otetaan pientäkin takapakkia ja sallitaan ilmiselviä kompromisseja, on kyseessä äärimmäinen epäonnistuminen. Miksi? Koska voimme tietää, järkeillä ja toteuttaa paljon parempaa; ollen tietenkin luonteeltamme tuntevista olennoista syvästi välittäviä. Varsinkin teknologian ja vaurauden korkealiito oikeudenmukaisuuden takapakista ammentaen on äärimmäisen traagista.

Tottakai voidaan myös kyseenalaistaa maailman pelastettavuus; onko tehtävämme turvata tuonpuoleinen kukoistus vakaassa uskomuksessamme korkeampaan voimaan, siihen ainoaan ja oikeaan, Jumalaan? Uskoa ennaltakirjoitettuun tuhoon tai maailman pelastamattomuuteen ihmisen kyvykyydellä (mm. eskatologia)? Vai voimmeko olla järkeviä, tietää tarpeeksi ja kyetä näin ennaltaehkäisevästi sekä välittävästi ratkaisemaan miljoonavuotisia ontuvuuksia luonnossa ja etenkin ihmisen saastaisissa aikaansaannoksissa – tästä ihmisen toiminnassa kaikesta huolimatta on todella ponnekkaita viitteitä? Henkisen potentiaalimme mukaista olisi elää maailmassa sen mukaisesti; ylittää siis yksilöinä järkevästi ja käytännöllisesti maailman sotkuisten tarrautumien (esimerkiksi buddhalaisin termein ilmaisten "dukkha") piirteet ja elää potentiaaliamme, olematta kumminkaan jyrkän ihmiskeskeisiä.

Sanat ja ideaalit osaavat olla etäännyttäviä; tärkeää olisi ilmentää välittäväistä luonnetta arkisesti ja tavallisesti, omien takapakkien sallimuksen mukaisesti. Epäreilut olosuhteet ovat asettaneet suurimpia kynnyksiä ihmisille; näin tapahtuu edelleen traagisen usein. Tähän voidaan vielä yhdistää ihmisen valtava kyvykkyys sopeutua ja mukautua; muutoksen kynnys on todella suuri, jos tieto paremmista ratkaisuista ei tarjoudu tai tunnu ylipäätään mahdolliselta. Omakohtaisestikin voi selkeästi nähdä, kuinka kudottuja olemme ympäristömme asettamiin kompromisseja huutaviin ehdollistumiin. Järkevää on kumminkin käsittää mihin kykenemme; miten voimmekaan ylittää meihin iskostuneita takapakkeja ja asettaa arvomaailmamme luonteen sen kapasiteetin ansaitsemalle tasolle, asettaa yhteiskunnan pelisäännöt niin hyviksi kuin mahdollista ja ennaltaehkäistä näin sotkuja. Totuus tulisi asettaa korkeimmaksi määrittäjäksi toimillemme ja sitä mukaa kun uudet totuuden piirteet paljastuvat, tulisi niiden kertomaa käyttää järkevästi ja välittäväisesti työkaluna (totuudellisesti)? Kompromissien tulisi olla korkeintaan väliaikaisia, sekä olennaisimpia ja akuuteimpia korjaustarpeita, kuten kärsimysten ja epäoikeudenmukaisuuden ennaltaehkäisyä tukevia. Siihen kaikkeen ihmiset välittäessään pystyvät, miksi tyytyä vähempään?

Se, mennäänkö maailmallisen ajattelun tai hahmotuksen lähtökohdissa oikeudenmukaisuuden ja moraalin luonteiden "maailmallisen ylittävään" kiintopisteeseen on eri asia, puhumattakaan aktiivisesta toiminnasta noiden oivallusten vauhdittamana. Vai luotetaanko että kaitseva järjestelmä, "oikeudenmukaisuuden myytti" pitää siitä huolen ja pidetään hauskaa sekä hoidetaan velvoitteemme teknologisessa viihdeparatiisissa, huomioiden tuon järjestelmän karu, osin vääristelevä ja värittelevä, hirvittävä historia sekä vaikutusvallan pitkäaikaiset yhä jatkuvat keskittymät kaikesta hehkutetusta demokraattisuudesta huolimatta? Vai uskotaanko että näin on tarkoitettu ja keskitytään tyytymään erinäisin tavoin kohtaloomme?

Ennaltaehkäistävä olisi riskejä kiistatta haitallisille asioille, sen varmaankin moni allekirjoittaisi? Radikaaleimmat ajattelijat ennaltaehkäisisivät elämää riskialttiissa ympäristössä kokonaan, ehkäistäkseen riskit tuskalle ja kärsimyksille – tuskin paljoa radikaalimmaksi voi ennaltaehkäisyssä mennä. Vähiten radikaalia ennaltaehkäisyä on itsesuojeluvaisto, tuleehan se miljoonien vuosien luontevuudella? Itsesuojeluvaistokin tosin menee mönkään asioiden mennessä mönkään, ja joskus yhteinen etu menee yksilön edun edelle. Joskus? Siis aina, näin kuuluisi olla aina? Ei kommunistisesti, totalitaarisesti eikä muidenkaan saastuneiden hirvittäviin asioihin sekaantuneiden ideologioiden muodossa, vaan puhtaan järkevästi, välittävästi ja käytännöllisesti – siivoutuvaisesti? Ihmisessä korostuvat teot ja niiden seurakset suhteessa maailmaan; varsinkin kun jälleen ottaa huomioon ihmisen hämmästyttävän ja hämmentävän kyvykkyyden – ihmisen ja muiden kyvykkäiden tahojen, ei tietenkään ole tarkoitus ylistää ihmistä kaikkein korkeimmaksi kaikin tavoin, kaikkialla.

Epäonnistumisen korkein mitta, mikä se voisi olla? Järkevän ja välittävän ennaltaehkäisyn pettäminen sekä yksilön jättämä haitallinen, sotkua lisäävä jälki maailmaan? Haitta ja hyöty voidaan toki heti sotkea kaikenlaisilla omanapaisilla, itsekkäillä tai puolimielisillä uskomuksilla ansaitusta tai peräti synnynnäisestä ylivertaisuudesta suhteessa johonkuhun toiseen; epäreilusta pelistä. Annetaanko sen olla normi vai rakennetaanko reiluuden ennaltaehkäisevät pelisäännöt turvaamaan ihmisiä omalta sotkuisuustaipumukseltaan? Lähtökohtien ja mahdollisuuksien tasa-arvoistuminen on tärkeää sotkujen hälvenemiselle, lisäksi myös tunnustus todellisille onnistumisille sekä järkevä ennakointi. Maailmassa on palkittu vääränlaisista onnistumisista; sotien ja punottujen vaikutusvaltajuonien historia kertokoot kieltään, varsinkin jos siitä ei ennaltaehkäisevästi opita.

Ennaltaehkäisy ei monesti ole viihdyttävää? Sellainen mielikuva siitä voi välittyä. Tarinat voivat inspiroida yksilöitä ennaltaehkäisemään oman arkensa tilanteissa luovasti ja jopa harmonisesti, se on toki onneksi totta. Monissa hyvä vastaan paha asetelmissa hyvä lopulta ehkäisee pahan maailmanvallan, mutta samalla ennaltaehkäisee sen tulevan kukoistuksen riskejä, ollessaan järkevä. Kaksinaisuudesta voi kimmotella järkevän välittämisen merkitystasoja pitkin korkeammalle, jolloin kenties lopulta ennaltaehkäistäisiin sotkuiset taipumukset omanedun tavoitteluun luontevana hahmotuksen lähtökohtana: kiistatta korkeimpana arvona? Virheet ja kompastelut tukevat myös ennaltaehkäisytaidon karttumisessa, mikäli niistä tajuaa edes välillä ammentaa.

Millaiset olisivat "Ennaltaehkäisyn olympialaiset"? Kenties ihmisten omistautunut, tunnustava ja palkitseva kannustaminen hienojen ratkaisujen sekä maailmaa eheyttävien, välittävien tekojen muodostamiseen. Tämä on ilmeistä utopiaa vain niin kauan kun sen annetaan sitä olla.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat